“Yhtä isoa Luuppi-perhettä” − Näin fuksit kuvailevat ensimmäistä syksyään Luupissa

Tuoreen luuppilaisen erottaa uutuudenkiiltävistä haalareista. Kuva: Noora Laitinen

Noin 200 opiskelijan ensimmäinen syksy luuppilaisina lähestyy loppuaan. Syksy on tiennyt fukseille runsaasti uusia kokemuksia niin ihmissuhteista, koodauksesta, matemaattisista lausekkeista kuin yliopistoelämästä kaikkine vivahteineen. 

Tutustumisillasta Kivenheitossa on kuljettu pitkä matka lyhyessä ajassa. Mutta millainen matka on ollut?

Kysyimme Luupin fukseilta, mitä he odottivat opinnoilta ja tulevalta ainejärjestöltään ja miten nämä odotukset ovat syksyn mittaan toteutuneet. Selvitimme myös, missä tilanteessa fuksit kokivat ensi kertaa olevansa luuppilaisia.

Kyselyyn vastasi parisenkymmentä tuoretta luuppilaista. Vaikka aineistosta ei valittettavasti saa kovin validia tilastollista analyysia, välittää se kuitenkin hyvin fuksien fiiliksiä syksyn ajalta. Vastaajissa oli mukana sekä tietojenkäsittelytieteen että matematiikan ja tilastotieteen opiskelijoita.

Vastauksista huomaa, miten erilaisista taustoista luupille tullaan opiskelemaan. Suurin osa oli siirtynyt Luupille suoraan toisen asteen opinnoista, mutta merkittävä osa on tehnyt aiemman tutkinnon toiselta alalta tai suorittanut korkeakouluopintoja. Myös suoraan työelämästä on siirrytty opiskelemaan.

Monen fuksin odotukset liittyivät pääasiassa opintoihin ja ihmissuhteisiin. Opintojen odotettiin olevan rankkoja, mutta  monet olivat myös odottaneet kurssien olevan sopivan haastavia ja mielenkiintoisia. 

Opintojen alkaessa joillekin oli vielä mysteeri, mitä kaikkea tietojenkäsittely pitää sisällään koodauksen lisäksi. 

Myös kehitysvaiheessa oleva tuni.fi-sivusto sai osansa palautteesta:

“Toistaiseksi hankalinta ei ole ollut kurssit vaan kurssivalinnat,” eräs fuksi kirjoittaa.

Moni fuksi odotti löytävänsä yliopistosta samanhenkistä porukkaa ja saavansa ystäviä. Myös erilaiset tapahtumat ja biletys mainitaan useassa vastauksessa. 

Suurin osa fukseista kokee, että opiskeluelämän todellisuus on vastannut heidän odotuksiaan. Opinnot ovat lähteneet rullaamaan, on bondattu hauskojen tyyppien kanssa ja tapahtumissakin on juostu ahkerasti − lärpäkepisteiden toivossa tai silkasta ilosta.

Ainejärjestöstä fukseilla ei juurikaan ollut ennakko-odotuksia. Siitä huolimatta Luuppi on onnistunut yllättämään positiivisesti. 

“Vain hyvää sanottavaa Luupista ja varsinkin tuutoreista,” tiivistää yksi vastaajista.

Toimiston sohvilla löhötessään kuka tahansa luuppilainen voi kokea lämmintä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sitä ennen täytyy kuitenkin käydä jonkinlainen initaatioriitti, siirtymä fuksista luuppilaiseksi. Yhdelle se voi olla kahvin keittäminen toimistolla, toiselle tuopin ääressä istuskelu Pinni C:ssä.

Suurin osa vastaajista koki itsensä luuppilaiseksi ensimmäisen kerran kastajaisissa, kuten odottaa saattaa. Vielä uutuuttaan kiiltävien, tyhjälahkeisten haalarien jalkaan vetäminen herättää epävarmoissakin fukseissa luuppilaisuuden kipinän. 

Moni oli kuitenkin fiilistellyt orastavaa luuppilaisuuttaan jo ennen kastajaisia. Eräälle vastaajalle tunne tuli viikkoa ennen haalarien H-hetkeä, pyytämättä ja yllättäen.

“Heti orientaatioviikon tapahtumissa tuli pienesti luuppilainen olo, mutta fiilis konkretisoitui heti kun sai kiskoa haalarit ensimmäistä kertaa jalkaan,” kirjoittaa yksi fukseista.

Kaikki eivät osanneet määritellä tarkemmin, milloin he olivat kokeneet itsensä ensimmäistä kertaa luuppilaisiksi, vaan tunne oli kehittynyt pikkuhiljaa syksyn aikana.

Fukseilta pyydettiin kyselyssä myös terveisiä ja kehitysehdotuksia Luupille. Enemmistö on nauttinut olostaan ainejärjestössä. Erityisesti tuutorit saavat lämpimiä kiitoksia fukseilta.

“Tosi kiva, että yritetään ottaa kaikki mukaan ja voidaan olla isoa Luuppi-perhettä,” kirjoittaa yksi vastaaja.

Osa fukseista koki, että ainejärjestössä runsasta alkoholin juomista korostetaan turhan paljon. Kuitenkaan painostusta juomiseen ei kukaan kokenut.

Toimistokin saa kiitosta mainiona hengailupaikkana:

“Se kokoaa ihmiset yhteen ja on ihana, että sinne voi vaan mennä ja jutella sille, joka siellä sattuu olemaan.”

Toimisto saisi toki olla vähän isompi. Ai niin, ja ettei unohdu: verkkosivut voisi päivittää.

TEKSTI: Anna Kivimäki, Katja Pajula