Pääkirjoitus: Millainen on hyvä opiskelija?

Yhteiskuntamme on Kelan kautta määrittänyt opiskelijoille muutaman vuoden rajan toteuttaakseen opiskelunsa aikapuitteissa, ja tässä onnistuneet henkilöt voivat pitää itseään ainakin tehokkaina. Yksikkömme vaatimus on lukuvuodessa kertyneet 55 opintopistettä, jotka takaavat riittävän rahoituksen toiminnan ylläpitoon ja kehittämiseen. Yliopisto, yksikkö ja opettajat myös odottavat tietynlaista toimintaa niin eettisyyden, tehokkuuden ja asenteenkin suhteen.

Tehokkuusajattelu ei sovi kaikille. Vaikka plagiointitapauksiin Suomessa törmätäänkin harvoin, joskus tuloshakuisuus ajaa opiskelijat epätoivoisiin toimiin. Saman ääripään eri haarassa voi törmätä opiskelijaan, joka vaadittavia tuloksia varten vie itsensä äärirajoille niin fyysisellä kuin henkisellä tasolla. Stressin ja univajeen saattelemana palautetut projektit eivät useimmiten ole laadullisesti hyviä, eivätkä välttämättä vastaa tehtävän tarkoitusta. Valitettavan usein koko periodille hajautettu tehtävä suoritetaankin vasta vuorokauden sisään ennen palautusaikaa, jolloin jatkuvan oppimisen periaate ja harkittu työmäärän jakaminen unohtuvat. Henkilökohtaisesti pidän enemmän viikoittaisista tehtävistä, jolloin aktiivinen opiskelu jatkuu koko kurssin ajan, ja periodin lopussa stressin määrä ei lisäänny järjettömästi.

Paljon keskustelua synnyttäneet ensikertalaiskiintiöt ovat rantautuneet myös Tampereen yliopistoon. Keväällä 2016 yksikkömme aloituspaikoista noin 40–60% on varattu ensimmäistä kertaa yliopistoon hakeville. Yhteiskunta- ja kielitieteissä kahden vuoden sisään muita opintoja aloittaneita tai jo korkeakoulutuksen omaavia valitaan vain neljännes. Uudistuksella on pyritty estämään turhien opiskelupaikkojen tarjoaminen – ettei opiskelija ota paikkaa vastaan, vaikka hänellä ei ole aikomustakaan valmistua alalta.

Tämä on kuitenkin ongelmallista meille jahkailijoille, jotka emme tiedä, mitä elämältään haluavat. Vaihdoin itse Vaasan yliopistosta Tampereelle opiskelemaan matematiikkaa vuonna 2014, kun kiintiöitä ei vielä ollut. Vaikken ole tästäkään valinnasta täysin varma, olen kiitollinen, että sain opiskelupaikan, sillä nyt voin halutessani ottaa sivuaineiksi lähes mitä tahansa. Välivuoden aikana motivaatio saada haluamansa opiskelupaikka voi kasvaa, mutta toisaalta myös syrjäytyminen on mahdollista. Jos vanhat kaverit muuttavat eri paikkakunnille opiskelemaan, voi jo vuoden päästä tuntua ulkopuoliselta. Väärällä alalla opiskeleville vinkkinä: vaihtamalla paranee – unelmoitu tulevaisuus saattaa häämöttää vain yhden yliopistohaun takana. Koska rehellisyys itselleen ei ole koskaan pahitteeksi. Suurimpana ongelmana koko systeemissä lienee kehno opinto-ohjaus. Yläasteella sen merkitys on pienempi, mutta lukiossa siihen tulisi panostaa myös yksilötasolla järjestämällä henkilökohtaisia tapaamisia. Näin opiskelijat tietäisivät paremmin, mihin pyrkivät elämässään, ja mitä he haluavat tehdä työkseen.

Joillekin on selvää, että opiskelu on vain pakollinen paha ennen määränpäätä, työelämää. Mutta ovatko opiskeluvuodet merkityksettömiä matkalla maineeseen ja kunniaan? Omasta alasta kiinnostuneisuus vaikuttaa pitkälti siihen, kuinka motivoitunut sitä on opiskelemaan. Ja kun pelkkä motivaatio ei aina riitä, tarvitaan lisäksi pitkäjänteisyyttä ja ahkeruutta kursseista selviytymiseen. Hyvä opiskelija osaa myös tuntea vahvuutensa ja rajansa, jotta hän tekee oppimisestaan omannäköistä annetuissa puitteissa. Yliopisto ei yritä muokata koneistossaan meistä kaikista klooneja, vaan antaa tilaa elää yliopisto-elämää oman persoonan ja työtapojen kautta. Yliopisto ei myöskään nosta itseään jalustalle tarjoamalla kiveen kirjoitettua tietoaan, vaan myös rohkaisee opiskelijoita kyseenalaistamaan ja kysymään ”miksi”. Opiskelijoille annetaan suhteellisen suuri rooli opintokokonaisuuksien suunnittelemiseen aivan kurssitasolle saakka. Jos peruskoulussa on totuttu vetämään oppilaita kuin pässiä narussa, yliopisto sen sijaan avaa solmun, ottaa sen ympäriltämme ja kulkee vierellämme.

Hyvän opiskelijan tärkein ominaisuus on kuitenkin halu oppia ja kehittää itseään. Osalle tärkeintä on itsensä sivistäminen, osalle ammattivaatimukset. Koska työelämään käytetään elämästä monta vuosikymmentä, on syytä valita ala, jota kohtaan tuntee aitoa kiinnostusta. Yliopistoelämä ei kuitenkaan ole vain koulutusta. Yliopistosta jää parhaassa tapauksessa käteen elinikäisiä ystävyyssuhteita, asiantuntevia kollegoita, ja joillekin avautuu jopa työpaikka samassa opinahjossa. Koska opiskelu on seikkailujen aikaa, on syytä osallistua järjestötoimintaan, toteuttaa itseään, ystävystyä, juoda liikaa kahvia, juhlia ja kärsiä sen seuraukset, tehdä hyviä ja huonoja päätöksiä ja löytää itsensä tilanteesta, johon ei olisi ikinä uskonut päätyvänsä. Ja luottaa, että se on oikea paikka. Tai välttämättä ei. Hyvä opiskelija muistaa elää.