Moi sinä, uusi/vanha/tuleva luuppilainen!
Kirjoittelen tätä tervehdystä kesäloman (työleirin) viimeisinä päivinä kotikotoani Lehtimäeltä. Kesän jäljiltä olo on kovin levännyt (silmäpussit polvissa) ja rentoutunut (nytkin joku kailottaa vieressä ja kissa hyppii näppäimistöllä) ja Tampereelle paluu tuntuu ihanalta (tämä on oikeasti totta)! Viikko fuksien tuloon, voi veljet!
Neljä vuotta sitten näihin aikoihin elin elämäni jännittävimpiä päiviä. Edessä siinsi uusi kaupunki, uusi koulupaikka, uudet ihmiset, oikeastaan kokonainen uusi elämä. Miten tällainen maalaistollo siitä kaikesta selviää? Miten mut otetaan vastaan ja löydänkö paikkani? Onkohan se matikkakin ihan perseestä? (Vastaukset kysymyksiin: Hyvin, rakkaudella ja todellakin, aika usein.)
Silloin neljä vuotta sitten ekana opiskelumaanantaina istuin suuressa luentosalissa aika monen muun samassa tilanteessa olevan kanssa. Kaikki vuorotellen vilkuilimme toisiamme, ketähän nää on ja alkaiskohan toi mulle kaveriks? Sitten saliin pölähti vähintäänkin sekava sakki vanhempia opiskelijoita haalarit jalassa ja alkoi puhua jostain Luupista ja jostain tuutoroinnista ja jostain yhteisistä tutustumistapahtumista. Siitä se homma sitten lähtikin ja jo samana iltana oli eka tapahtuma. Tuli vedettyä päätyyn asti ja seuraavana aamuna yliopistouran eka darraluento. Vahva alku ja ihan yhtä vahvasti oon jatkanut! Mutta pointti oli se, että silloin seuraavana aamuna luennolle kömpiessä ei enää tarvinnut valita istumapaikkaa ”jostain reunasta, vähintään kolmen penkin päästä muista”. Nimittäin siellä salissa oli ne pari (yhtä huonovointista) tyyppiä, joiden kanssa olin jutellut edellisenä iltana ja joiden viereen kehtasi mennä istumaan. Ja tiedättekös, nyt mä kutsun niitä tyyppejä mun parhaiksi ystäviksi!
Sulle, uusi fuksi, voi käydä ihan yhtä hyvin, kun mulle kävi. Sun tarvii vaan tulla paikalle meidän järkkäämiin tapahtumiin, olla avoin ja olla oma itsesi! Luuppi on monenkirjava porukka (sanon tämän oikeasti niin suurella rakkaudella!), josta löytää kyllä paikkansa ja kaverinsa. Tervetuloa ja ihana nähdä sua!
Ja sinä vanha opiskelija/setä/täti, tuu säkin taas käymään Luupin tapahtumissa. Tuu tutustumaan uusiin opiskelijoihin ja moikkaamaan vanhoja tuttuja, mä ainakin haluun nähdä sua! Lehtimäki on rakas paikka, mutta voi piru, miten ikävä Luuppia ja luuppilaisia on ollut!
Jänskän jänskää opiskelujen aloitusta, paljon motia koodaamiseen ja laskemiseen sekä ihanaa sosiaalista syksyä kaikille!
Rakkaudella
Ida-Maija
Luupin hallituksen pj
